keskiviikko 30. marraskuuta 2016

Raksaviikko 29, Höyrynsulkua ja märkätilakoulutusta

14-20.11.2016

Viikkoon mahtui paljon asiaa. Projektin alusta saakka on ollut selvää, että me Teemun kanssa tehdään mahdollisimman paljon itse. Eli kaikki sisäpinnat tehdään itse väliseinärungoista, tasoituksista tapetointiin asti. Mukaan siis mahtuu myös muuraamista, vedeneristystä ja laatoitusta. 

Omakotitaloissa saa vesieristyksen tehdä itse jos haluaa. Minä haluan. Asia kiinnosti minua niin paljon, että olin asiasta yhteydessä Weberiin ja Kiiltoon. Kummatkin merkit järjestävät märkätilakoulutuksia ammattilaisille ja jälleenmyyjille. Itse en ole kumpainenkaan, mutta kysyin silti mahtuisinko mukaan. Kiilto kierteli kaarteli ja sanoi, että "Ammattilaisille nämä on, mutta eihän me sitä työnantajaa mistään tarkisteta, mutta ei tästä varmasti sinulle hyötyä ole, koska ei me kädestä pitäen neuvota miten mitäkin tehdään...." Jep. Pakollinen paha ammattilaisille vai? Kalvosulkeiset? Ei muuta kuin Weberille s.postia ja samalla viikolla istuin muiden mukana märkätilakoulutuksessa koskien Vetonit-tuotteita. Ääretömän hyvä koulutus ja kiitokset Weberille, että mukaan mahduin. Paljon tärkeää asiaa. Kuunnellessani muita kurssilla olleita, urakoitsijoita, halu tehdä omat kylppärit vain kasvoi. En meinaan missään nimessä olisi ketään kurssilta palkannut tekemään meille mitään. Muille tuppasi olemaan tärkeää vain se kuinka nopeasti laatat saa roiskia seinään vedeneristeen päälle. Itselläni ainakin lähti heti hälytyskello nupissa soimaan ja heräsikin kysymys, että mitä siinä mahdollisesti hyötyisi, jos ammattilainen, jolla saattaa olla montakin kohdetta päällekkäin, tulee kiireessä tekemään märkätilat? Kumpi painaa vaakakupissa enemmän, se että mahdollisen kosteusvahingon sattuessa kotivakuutus on suopeampi ja saat lähteä taistelemaan urakoitsijan kanssa siitä, että oliko hänen tietämyksensä tuotteista millainen ja oliko hänellä mahdollisesti kiire ja jotain tehtiin vähän sinne päin. Koska rakennuttaja ei  välttämättä näitä ymmärrä tarkistaa vaan luottaa sokeasti ammattilaiseen. Vai perehdytkö itse kyseiseen asiaan, teet hieman hitaammin, hieman tarkemmin ja hieman enemmän, mutta ainakin omasta tekemisestä olet 100% tietoinen siitä miten mikäkin on tehty. Jokainen tekee tietenkin niin kuin itsestä tuntuu, tämä vain oli minun näkemykseni.


Työntouhussa.

Muuten ollaan edelleen höyrysulkumuovien kimpussa. Tarkistin välipohjan limityksiä jotta reunimmaiset lattian koolauslaudat saatiin paikoilleen. Jes! Joka paikassa on lattia. 

Talon seinään pitää askarrella vielä tarkistusluukku ja piipulle tehdä kotelo, jotta sen asennus tulee olemaan helpompaa. Hommaa siis riittää...


- Heidi

4 kommenttia:

  1. Hyvää palvelua Weberiltä! :) Mekin tehtiin vedeneristykset ja laatoitukset itse. Juuri noita samoja ajatuksia käytiin läpi. Lähipiirissä oli juuri tapaus, kun maailman ammattitaitoisen laatoittaja sössi kylppärin seinien laatoituksen. Kyllä harmittaisi katsella, kun laattarivit eivät keskellä seinää kohtaakaan... Miten sitä sitten voi luottaa siihen, että se maailman ammattitaitoisin laatoittaja on tehnyt ne vedeneristykset huolella. Mitä enemmän kuulee tarinoita eri työvaiheiden urakoitsijoista, niin olen sitä enemmän vakuuttuneempi siitä, että meidän leppoisa talonrakennusprojekti on sujunut näinkin stressittömästi juuri sen takia, että tehtiin itse. Ei tarvinut valvoa kenenkään työnjälkeä tai soitella perään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen täysin samaa mieltä! Vaikka sitä saakin kuulla välillä kuittailua siitä, kuinka verkkaisesti muiden silmissä projekti etenee. Koko ajan kuitenkin tapahtuu ja Teemun kanssa ollaankin sitä mieltä, että mielummin kunnolla ja tarkasti, vaikka aikaa kuluukin vähän enemmän.

      Poista
  2. Hienoa että pääsitte lopulta koulutukseen mukaan! Ja pitkä huokaisu niille "ammattilaisille" joita kiinnostaa vain mahdollisamman nopeasti valmiiksi tuleva vaihtoehto. Oikean ammattilaisen ottaisin mieluusti meille hommiin, jos budjetti sallisi, mutta aina ei voi tietää ammattilaisen todellista osaamista ja sitä, miten lopulta oikeasti työnsä tekee juuri omassa kohteessa. Mikäli rakennuttaisimme talon, tulisin varmaan hulluksi miettiessäni miten mikäkin on tehty (ellen sitten olisi saanut tekijäksi jotain omaa tuttua hyvää tekijää tms.) Ja voihan ne tututkin tehdä sutta ja sekundaa. Samoin isot kuin pienetkin talofirmat - välillä kauhistellen olen kuunnellut joidenkin juttuja talojen ulkoverhouskoolauksista, lattiavalun hiomatta jättämisestä, hutiloiden tehdyistä muovituksista jne.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä hyödyllinen kurssi! Mä itse tykkään tehdä kaikkea itse ja tämä on hyvä kohta kokeilla kaikkea :) Joo, kaikista viimeiseksi palkkaisin jonkun oman tuttuni tekemään jotain. Olen nähnyt vierestä miten se menee ja ei ole kyllä hyvä idea koskaan....

      Poista