keskiviikko 30. maaliskuuta 2016

Tietä,tietä....


On se jännä tunne, kun tontilla tapahtuu jotain jonkun muun toimesta kuin omasta. Tuli sellainen olo, että nyt on menoa. Tää oikeesti tapahtuu....Samalla mieleen hiipii pieni paniikki ja mahassa alkaa kuplia. Tämä on oikeasti iso juttu. Me ollaan tuttavapiirissämme ainoa pariskunta joka rakentaa tai on rakentanut. Välillä sitä tuntuu, että räjähtää pää kun itsekseen näitä asioita pyörittelee mielessä. Onneksi on raksablogit ja tieto siitä,että joku toinenkin jossain painii näiden asioiden kanssa.

Ja sitten asiaan....

Meidän tontin laitamilla on siis pari päivää häärinyt kaivinkone tehden tietä ja vetäen sähkökaapelia. Pihatie on pitkä noin 250 metriä. Siihen mahtuu kolme uusittavaa rumpua. Kohta, ensimmäistä kertaa pääsemme ajamaan ihan tontille asti. Jännää.

Sunnuntai 20.03.16

Sähköyhtiö oli käynyt merkkaamassa kaapelin paikat.

Suodatinkankaat ja uudet rummut olivat ilmestyneet pihatien varteen.

Melkein perille päästiin autolla.

Mutta matkaa olisi vielä....



Maanantai 21.03.16


Maanantaina ennen kuin me kerettiin tontille puita kaatamaan ja risuja kantamaan, oli maaurakoitsija kerennyt vaihtamaan kaikki rummut ja tasoittelemaan tienpohjaa...
Sähkökaapelille oli kivettu oja.


Tuohon kiven ja risukasan väliin se talo tulee.





Tiistai 22.03.16

Ympäripyörähdys.....








Lauantai 26.03.2016

 Lauantaina oli kaivinkone muokannut maisemaa taas erilaiseksi. Tie oli tasoitettu loppuun asti ja tontti näytti sotatantereelta.....
Ja oikealle kääntyy pihaan.


Nämä nousivat tiestä....

Siihen kaiken keskelle se talo tulee....


Sunnuntaina kävimme polttamassa kaksi valtavaa kasaa risuja, enään kuusi kasaa poltettavana! Jee!


                                                                                 - Heidi


lauantai 26. maaliskuuta 2016

Historian havinaa

Kylillä puhutaan "Koprantie on kunnostettu ja sinne ollaan rakentamassa...."

Kaikkia taitaa kiinnostaa oman asuinympäristönsä, tonttinsa, tilansa tai talonsa historia jollain tavalla. Minulle tonttimme on sijainnut mökkitien varressa ja paikka on sinällään ollut tuttu pienestä piten. Kuitenkin kävelin ja tutustuin paikkaan vasta sillon kun kävimme tonttia ensimmäisen kerran katsomassa.

Kävelimme kevättalvella 2015 tonttia ristiin rastiin ja fiilsitelimme paikan tunnelmaa juoden termarista kuumaa kaakaota. Lumien sulettua aukesi taas uusi maisema, hurjan kaunis. Kävelimme läpi lähimetsää. Pihatiemme jatkuu tonttimme läpi takametsään päättyen suohon. Ihmettelin jo silloin tien pinnasta ja reunoilta nousevia tiiliä. Onko joku tosiaan haudannut roskansa metsään...?

Tulevan pihamme reunoja kiertää ruostunut piikkilanka, löytyi sitä ihan keräkin unohdettuna kiven päältä, sammaleen alta.

Naapureita on jouduttu kuulemaan pariinkin kertaan projektin alussa ja he ovat kertoneet historiaa ja tarinoita alueesta ja rakennuspaikastamme. Alue on rakentunut ja muodostunut Karjalasta sotaa pakoon lähteneiden perheiden toimesta. Tonttimme on muinoin toiminut eläinhakana lehmille ja hevosille.

Tiehen upotetut tiilet ovat tonttimme laitamilta puretusta talosta, Kopran-tilasta. Keuhkotauti eli tuberkuloosi oli vienyt talon isännän ja pojan. Taloa ei jääty asuttamaan ja maat oli myyty naapurille, joka oli talon purkanut ja antanut tontin metsittyä. Tässä on kunnon ainekset kummitustarinaan.

Jos joku olisi kertonut minulle 10-vuotta sitten, kun pakkasin kamani ostoskärryyn Finsbury Parkissa Lontoossa ja tein muuttoa kämpästä toiseen, että minä, rähjäinen irokeesipäinen punkkariprinsessa tulen rakentamaan ja muuttamaan maalle... niin naurua, räkäistä naurua olisi vastaukseksi tullut. Nyt me muutetaan murun kanssa kotiin maalle. Vaikka veri vetääkin välillä takaisin Lontooseen pariksi päiväksi tallaamaan niitä tuttuja katuja, haistelemaan tuoksuja niin en kuitenkaan sinne takisin muuttaisi. Minä olen kotini löytänyt.





Joten terveiset täältä sille räkänokalle ostoskärryineen, hyvin sulle vielä käy. Tapaat matkasi varrella paljon ihmisiä, jotka tarinaasi värittävät ja osaa kannat sydämmessäsi mukana aina. Särjet sydämmesi monta kertaa ja särjet jonkun matkallasi, mutta....




...minä voin kertoa, että tapaat kyllä sen oikean. Sen joka vie jalat alta. Tulet olemaan onnellinen joka päivä. Niin ja tosiaan, tulet myös riisumaan pois ne platformit ja käyttämään näitä ihania turvasaappaita....Oikeesti!




                                                                  - Heidi

keskiviikko 23. maaliskuuta 2016

Löytyipäs!

Ja niinhän siinä tapahtui, että työhuonepohdinta sai aikaan aarrejahdin. Kuumeisesti myydään -palstoja selatessani löysin kuin löysinkin tulevaan työhuoneeseen kirjoituspöydän, vanhahtavan maailmankartan ja fasaanin.




Muhkea jalkainen kirjoituspöytä on vanha rehtorin pöytä. Keskimmäisen laatikon avainkin on vielä tallella ja vihreä nahkamainen kirjoitusalustakin on kunnossa. Joku tosin on jossain vaiheessa lätrännyt erilaisten ruskeiden maalien jne. kanssa ja pöydän puuosat ovat maalin osalta surkeassa kunnossa. Alunperin kaikki laatikot ovat olleet lukittavia, mutta pöytä on saanut maalin läträyksen yhteydessä uudet, kamalat muoviset vetimet ja vanhat on rikottu tieltä pois. Umpipuuta ja painaa varmaan tonnin. Tuohon keskelle eteistä se kannettiin, koska muualla ei ollut tilaa. Nykyinen asunto onkin vähän jo varasto uuden kodin tavaroille. 

Koska kirjoituspöydästä ei ole muuta alkuperäistä jäljellä kuin kirjoitusalusta, ei yhtään tee pahaa näyttää sille hiekkapaperia ja maalipensseliä. Saa se uudet vetimetkin.


Matkalla kirjoituspöytää hakemaan ajoimme Kasvihuoneilmiön ohitse. Pakkohan sielä oli nopeasti pysähtyä. Ja kappas, mitä sieltä löytyikään! Maailmankartta. Sellainen vanhahtava. Kartta on tosin printattu sellaiselle julistepaperille, kiiltävä pintaiselle. Se onkin oma projektinsa miten pinnan saa ns.vanhahtavaksi myös.


Fasaani- Erik, Fredrikinkadulta. Fasaani-parka oli jäänyt iäkkäämmän pariskunnan auton alle. Pariskunta oli poiminut kuolleen linnun tieltä ja täytätyttäneet sen. Komea lintu kun oli. Täytettyä fasaania olen kyttäillyt jo jonkin aikaa, mutta ne ovat tuntuneet olevan kovin arvokkaita. Samat linnut pyörivätkin myyntipalstoilla, luultavasti sen hinnan takia. Toinen valintaan vaikuttava tekijä on ollut linnun ulkonäkö. Monet fasaanit ovat olleet kovia koneneen näköisiä. Mutta tämä lintu on komea.


Vanha kirjoituspöydän-rohjake virui autotallissa surkeana, eikä fasaaniakaan kukaan halunnut. Tänne ne jäävät. 

                                                                       - Heidi


Siellä se matkusti turvavöissä pitäen meille matkaseuraa.........

sunnuntai 6. maaliskuuta 2016

Kirppiskierroksen saaliit

Osa kaupungin kirppiksistä tuli käveltyä läpi viime sunnuntaina ja muutama aarre taas löytyi...



Mukaan tarttui vanhat, mutta toimivat seinälampetit, kolme lasikupujen alla komeilevaa kelloa, pahkasta kaiverrettu kuppi, lasinen juustokupu ja lasinen vanha sorsa.



Ns. seinälampetteja koitan hamuilla mukaani jatkossakin. Neljälle olisi vielä tarve. Kaikki voivat olla erilaisia kunhan sopivat keskenään hyvin yksiin ja ovat messinkisiä. Niiden käyttötarkoitus paljasttuu sitten myöhemmin.


Pahkakupista tulee oiva pähkinäkulho. Yleensä en näistä niin välitä, mutta tämä oli sympaattinen.


Meillä alkaa kaikki säilytysastiat olemaan lasia, nyt myös juusto sai omansa. Kristallinuppi ja kaikkea!


Ja sitten tämä, vanha lasinen sorsa! Hintaa oli 5€. Mukaan lähti. Kunnon pesu ja valmis!


Ja sitten nämä kellot. Jonkin lainen pakkomiellehän tästä on nyt kehittymässä. Loppupeleissä nämähän ovat aika steampunk-henkiset.

Mainio päivä oli!


                                                                                  - Heidi