keskiviikko 25. toukokuuta 2016

Raksaviikko 3, Tunkeilijat

16-22.5.2016

Viikko kolmonen. Tapahtunut tontilla:

                               - sokkelivalu
                               - patolevyjen laitto

                               - yksi nyrjähtänyt nilkka
                               - auringon polttamat olkapäät

                              - tunkeilijoita


Me halusimme muuttaa maalle ja syrjään, hankkia ison tontin, jotta viereen ei ihan heti rakennettaisi.  Lintukotomme ja allekirjoittaneen sielun rauhaa on järkyttänyt pariin kertaan tonttimme laitamilla pyörinyt pariskunta. Naapuri hermostui jo ja lohkaisi omistukseensa palan peltoa, jolloin pariskunta siirtyi haahuilemaan meidän tontin laitamille. Tämäkään ei käy. Ei meille eikä naapurille. Ei muuta kuin kauppoja hieromaan loppuosasta peltosuikaletta. Mikä siinä on, että viereen on pakko koittaa vääntää? Tilaa ja valmiita omakotitalotontteja on vapaana kilometrin päässä, mutta että tuohon viereen sitten !?! AARRRGGHHH!!! 




Mutta jotta ei koko postaus ole täynnä kiukkua, laitan kuvia....



Alla muutama kuva sokkelin/korokevalun valamisesta.





Kun sokkelit olivat valettu pääsimme seuraavana päivänä asentamaan patolevyn.














Ja miltä näytti viikon kolme lopussa, tosin patolevyt saatiin paikoilleen. 


-Heidi

4 kommenttia:

  1. Hienosti alkanut!! Melkein nään siinä jo sen talonkin,heh..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo,aika nopeesti tapahtuu,sitten kun alkaa tapahtumaan. Ensiviikn maanantaina siinä on jo eka kerros pytyssä:)

      Poista
  2. Jee, hienosti ootte päässeet vauhtiin! Ja rispektit asenteesta ;) Nää ommeämmaita, pysykää kauempana!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Olen ahkerasti harjoitellut peilin edessä "pahaa katsettani", jotta tarpeen tullen voin metsän seasta rämpiä rajalle pelottelemaan pois kaikki liian lähelle eksyneet kulkijat... :D

      Poista