tiistai 16. elokuuta 2016

Raksaviikko 15, Raskas viikko

8-14.8.2016


Olipa raskas viikko! Katon asnnuksen piti aluksi alkaa maanantaina tai keskiviikkona...sitten se siirtyi perjantaille ja sitten asentaja oli kipeänä ja pääsi paikalle vasta lauantaina. Lauantain ajattelimme olevan helppo päivä, asennetaan ikkunalyhtyjen irrallaan olevat kolmiot paikoilleen ja kotio. Hieman helpompi, ei sellaista 12 tunnin työpäivää.... No ei mennyt ihan niin. Katsokaas, kun ensimmäinen ongelma tuli siitä, että kaksi kattoristikkoa tulevat liian alas eikä pelti mahdu niiden alta tarpeeksi pitkälle. Toinen ongelma on rintapelleille varattu tila kattolyhtyjen kohdalla koskien valmiita kolmioita ja sitten kahta valmista seinää. Tilaa rintapellille pitäisi olla 25 cm. Ei muuta kuin pohtimaan mitäs tämän kanssa tehdään. Kolmas asia oli takapuolen lasitetunterassin katolla, kattolyhtyjen kohdalla olisi pitänyt olla huomattavasti tukevammat katon koolaukset. Tämä oli se helpoin. Ei muuta kuin sahaamaan lisäkoolauksia.





Yksi vinkki aloitteleville rakentajille tai tässä samassa vaiheessa oleville. Älkää sahatko tai muuten sotkeko sisällä. Kaikki pienetkin roskat jotka lattian sorapatjan päälle päätyvät ennen valua on noukittava pois. Homehtumisvaara. Joo. Mehän siis ollaan sahattu puuta ja tuulileijonaa tuolla ylhäällä ja välipohjan koolauksien välistä kaikki on iloisesti satanut siihen sorapatjalle. Niin. Hieman alkoi närästää.

VINKKI: Älä sahaa,silppua,revi tai muuten ajatuksissasi tiputtele sorapatjallesi mitään. Se on sinun raksa-ajan parkettisi.

Ei muuta kuin imuri käyttöön.
VINKKI 2: Jos rakennat kaksikerroksista taloa, imuroi yläkerta ensin. Sieltä sitä moskaa kuitenkin tippuu alas.

...ja sitten alakerran kimppuun.
VINKKI 3: Kääri imurisi suulakkeen ympärille hiiriverkkoa tai vastaavaa. Tämä mahdollistaa purun ja muun hienojakoisemman moskan poistamisen,mutta ei poista mukanaan soraa.

Kas näin.
Mukana on hyvä roudata ämpäriä johon kerätä suuremmat roskat. 







Ensitestauksella varsin toimiva systeemi ja kun koko alakerran saan tyhjennettyä niin imuroin sen kunnolla läpi.

Kannustalon Rauhalassa on koristelistaa ja muuta pyrpyrää to-del-la paljon. Ulkonäöllisesti minun mielestäni täydellinen. Tehtäessä edessä on helvetti. Pahinpia ovat noi linnunpöntöt joka alakuvassa näkyykin. Tämä räystään lisäsiiveke on se josta Kannustalon tunnistaa.Toinen on tuon mansardin katkos tuolla katon lappeella. Näkyy myös kuvassa. Mutta noi linnunpöntöt! Ai saatana!



Lauantain aikaan saannos oli siis peltien nosto katolle valmiiksi ja lista mitä pitää korjata ennen kuin ensiviikonloppuna koitetaan uudestaan. Höh! Itse olin henkisesti jo niin valmistautunut siihen, että talossa olisi jo katto.  



Ensi viikolla tulee Rototec poraamaan maalämpökaivon ja vesikaivon. Niille pitää paikat merkitä tontille vielä. Kyllä se siitä pikkuhiljaa valmistuu.


Pakollinen ötökkä päivitys, kamala hämähäkki. Tuollainen punakeltainen tuli vastaan...


Niin ja uusi tuttavuutemme kärppä. Utelias otus, joka vartin verran meidän iloksemme hyppeli vieressämme. Ei minkäänlaista pelkoa ja vajaan metrin päähän tuli ihmettelemään. Söpöläinen oli. Puhelinta ei tietenkään ollut taskussa kuvaa varten, mutta piristipäs viikonloppua.


- Heidi

2 kommenttia:

  1. Moikka! Mukavan persoonallinen rakennusblogi :) Nämä vinkit sorapatjan puhtaanapidosta ja imuroinnista otan talteen, kun toivottavasti muutaman kuukauden päästä ollaan itse tuossa vaiheessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Toinen hyvä kikka imuriin on 1,5litran limupullo josta leikkaat pohjan pois ja teippaan imurinvarteen pullonkaulasta. Tulee hyvä suppilo ja sora ei jaksa nousta imunvoimasta, mutta kaikki muu roska lähtee. Onnea rakentamiseen sinne suuntaan!

      Poista