torstai 10. syyskuuta 2015

Villa Julma : The Great Raven Room

The Great Raven Room eli yläkerran aula/ olohuone .Tässä postauksessa kerron tulevan talomme arkiolohuoneesta ja materiaali valinnoista ja haaveista. Meillä yläkerran aula ajaa arkiolohuoneen virkaa. Sinne tulee TV, jota emme alakerran olohuoneeseen halunnut. Alakerran olohuonetta voisin luennehtia enemmänkin seurusteluhuoneeksi. En halua TV:stä alakertaan häiriötekijää. Meidän taloudessa on muutenkin vain yksi TV. 

Alla pohjapiirrosta, josta helpompi hahmottaa tila.


Yläkerran pohjapiirros. Kännykällä napsastu kuva, koska en jaksanut viritellä skanneria tulille.
Yläkerran aula eli The Great Raven Room.


Lattia: Kaikkialle taloon on tulossa mustat lattiat. Haluamme myös lattioiltamme pitkää ikää. Yläkerran lattiaksi etsimme mustaa parkettia, joka onkin hankalempi löytää. Markkinoilla on todella vähän mustia lattioita. En halua lattiaani musta/harmaana tai musta/valkoisena vaan mustana. Tarketilta löytyi ainoa täysin musta parketti,joka siis ainoana täysin mustana parkettina on aika vahvoilla, mutta jottei liian helpoksi mene, niin Elletiltä löytyy puuvalmis parketti, jonka voi itse käsitellä mustaksi. Elletin leveys miellyttää enemmän ja siinä on hiontavaa 2-4 kertaa. Mahdolliset lattiaan tulevat naarmut ja kolhut eivät haittaa. Ne voi paikata ja lattian käsitellä uudelleen mustaksi. Elämää ja elävyyttä saa olla ja tulla.
Tarkett:in Epoque 162 Black tammiparketti. Kuva Tarkett: in sivuilta.
Tarkett:in Epoque 162 Black tammiparketti.
Meidän "julmaan rauhalaan" tulee väliovet, karmit, ikkunanpokat ja kaikki listat mustina. Listat ovat suurimmat ja koristeellisimmat mitä Kannustalo voi tarjota. Kannustalon edustaja selvittelee saako heidän kauttaan kaikki mustina vai meneekö meillä maalaushommiksi. Mustana tulee siis myös Rauhalle ominaiset "ikkunaväliseinät" pariovineen. Ja tietenkin portaat ja kaiteet mustina. Kannustalon porrapaketti on Westwoodin, mutta meille se tuskin tulee, koska kaidemallit ovat liian pelkistettyjä meidän makuun.
Alla olevat kuvat on Pinterestistä (linkki vie minun ideatauluu Death´s Wonderland) ja ovat esimerkkikuvia unelmaportaistani.
 
Ihanat mustat portaat.

Näissä alkaa olemaan jo sitä koristeellisuutta.

Leopardikuvioinen matto portaisiin kruunaisi kokonaisuuden, mutta saas nähdä miten tuota sitten on saatavilla. Amerikassa on. Siellä on kaikkea.  
Tapetti: Rakastan tapetteja ja niitä tuleekin huoneen joka seinälle. Minulla on kotona valehtelematta 200-250 tapetti näytettä. Niiden määrästä on tullut jo vähän vitsikin. Itse olen sitä mieltä, että hyvin suunniteltu on puoliksi tehty ja kun nyt ne valinnat teen ja kartoitan mitä mistäkin on saatavana niin on yksi asia vähemmän päätettävänä itse rakennusvaiheessa. Noh, jokatapauksessa vaikka tapettinäytteitä kertyikin iso pino, vain muutamat niistä valikoitui jatkoon. Suosittelen aina tilaamaan tapetista näytepalan, jos tapettia ei pääse livenä missään näkemään. Tietokoneen ruutu oikeasti vääristää värejä ja pintaa todella paljon. Tottakai myös muu sisustus on helpompi suunnitella, kun on mallipalat hallitsevista materiaaleista.
Loppuun asti pyörittelin neljää eri vaihtoehtoa huoneen tapetiksi,kaikki ovat toisistaan erilaisia, kaikki ovat eri väripaletista ja kaikki ovat dramaattisia. Osan kohdalla hinta olisi määrittänyt niiden laittamisen vain yhdelle seinälle "tehosteseinäksi" ja osan pystyi suunnittelemaan joka seinälle. Tosin isoja seinäpintoja huoneessa on vähän, koska tästä huoneesta on kulku jokaiseen makuuhuoneeseen ja työhuoneeseen.
Vaihtoehto 1: Graham&Brow:nin Desire värinä gold/mustard. Tämä oli rakkautta ensisilmäyksellä. Tilasin tapetista näytepalan ja se vakuutti minut haluaamaan tapettia jonnekkin jollekkin seinälle.
Graham&Brown: Desire Gold/ Mustard. Kuva Graham&Brown

Graham&Brown: Desire Gold/ Mustard. Kuva Graham&Brown
Vaihtoehto 2: Eco Wallpaper:in Eco Rose. Dramaattinen musta/punainen tapetti jossa on suuria ruusuja. Punaisen värisävyjä on ruusussa runsaasti, vaaleanpunaisesta viininpunaiseen asti. Tämä oli pitkään ykkösvaihtoehto huoneen värimaailmaksi.
Eco Wallpaper, Eco Rose. kuva: K- Rauta

Eco Wallpaper, Eco Rose. kuva: K- Rauta
Vaihtoehto 3: Pihlgren ja Ritola Oy:n Herraskartano tapetti punaisena. Tämäkin tapetti kiehtoi minua pitkään. Tapetti on jollain tavalla lämmin ja kutsuva, mutta samalla hyvin mystinen. 


Pihlgren ja Ritola Oy, Herraskartano. Kuva: Pihlgren ja Ritola Oy

Pihlgren ja Ritola Oy, Herraskartano. Kuva: Pihlgren ja Ritola Oy

Vaihtoehto 4: Witch and Watchman:in Folia Dark Wallpaper joka 333,40€ rullahintaan olisi ollut tehosteraitana jossain. Mahtava tapetti.

 Witch and Watchman:in Folia Dark Wallpaper. Kuva: Witch and Watchman

 Witch and Watchman:in Folia Dark Wallpaper. Kuva: Witch and Watchman


Tapeteista väännön voitti Graham&Brown Desire gold/mustard. Tapetti oli sopivasti vielä Tapettitaivaan sivuilla -80% eli 12€/ rullan hintaan. Tämä passasi vallan mainiosti. Tilasin tapettia kokonaiset 12 rullaa. On siinä sitten varaa jos jokin menee pieleen ja sitten voi tapetoida jonkun muunkin seinän vielä.....

Ja mistä nimi The Great Raven Room? Korpeista tietenkin! Tähän huoneeseen tulee asettumaan meidän korppi. Sille katselemme kavereita, jotta niitä olisi parvi.


Tähän tyyliin, mutta osa korpeista voisi olla seinälläkin.


Palapalalta meidän oma kummitustalo rakentuu kasaan.
-Heidi

10 kommenttia:

  1. Tämä on kyllä niin mahtava ja mielenkiintoinen projekti! Innolla jään seuraamaan mitä tuleman pitää :)
    Ja nyt tuli myös ihan hurja tapettikuume, äkkiä mallikirjoja selaamaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Itse olen aina rakastanut tapetteja ja usein kierrän rautakauppojen tapettiseinät läpi. Jopa ulkomailla :)

      Poista
  2. Tästä tulee kyllä jotain niin erilaista, että innolla seurataan täälläkin. En ole koskaan nähnyt Suomessa mustaa puutaloa, mutta idea on aivan mahtava. Ihmiset suotta kammoksuu mustaa suurissa pinnoissa, sehän on upea väri!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Musta on ehdoton suosikkivärini, esim. valkoista olen kammoksunut aina. Meillä on tällä hetkellä musta kylppäri, ja koska valittu laatta on sielä kiiltäväpintainen, heijastaa se valoa kuin peili. Täten meidän kylppäri on varmaan koko talon valoisin huone. Uskon, että musta talo antaa kontrsatin kaikelle muulle mitä pihalla on kuten kukkaistutuksille ja vaikka sille pihassa olevalle soralle. Musta sen olla pitää :)

      Poista
  3. Vaikuttaa tosi mielenkiintoiselta kokonaisuudelta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Yritän saada punaisen langan säilymään koko projektin läpi :)

      Poista
  4. Hip! Nimesin sinut mukaan Liebster Award -haasteeseen :)

    http://korullistakertomaa.blogspot.fi/2015/09/liebster-awardia-pukkaa.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos haasteesta! Koitan selviytyä siitä, kunhan olisi aikaa!

      Poista
  5. Ihan mieletön projekti teillä käynnissä, todella inspiroivaa! Ja tuo Desire Gold/mustard -tapetti on ihan henkeäsalpaavan hieno. Mistä saisin lisää seinäpintaa? :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Itselle on kovin hankalaa karsia pois hienoja tapetteja. Kaikki ei vain mahdu! Meillä on kaikkiin huonesiin tulossa tapetteja, joten onneksi lempparit saa esille!

      Poista