keskiviikko 13. syyskuuta 2017

Raksaviikot 70 ja 71, Porrasrakkautta

28.08 -10.09.2017


Taas on kulunut pari viikkoa niin nopeasti, ettei uskoisikaan. Koko ajan ollaan menty ja puuhattu. Vasta kun tähän postaukseen kuvia latailin niin tajusin kuinka paljon on taas nytkähtänyt kaikki eteen päin, vaikka itsestä tuntuu, että vauhti on matelevaa, kun kaikkea nykerretään yhtä aikaa eteenpäin.

Olemme saaneet aikaiseksi:
  • Teknisen tilan seinän tasoituksen
  • Tulppalevyjen asennuksen tekniseen tilaan
  • Keittiön vitriiniseinän asennuksen
  • Olohuoneen kalanruotoparketin
  • Akvaariohuoneen lattian
  • Yläkerran pikkuvessan lattialaattojen valmiiksi leikkaamisen
  • Portaiden asennuksen
  • Eteisen komeron välieinän ( viimeinen seinä) rungon.

Tekninen tila:


  • Ensin vähäna tasoitettiin harkkoseinää
  • Seuraavaksi asennettiin tulppalevyt




Tulppalevyt asennettiin, koska kylpyhuoneen puolella suihkujen väliin tulee saippuoille oma syvennys/hylly. Näitähän on monta tapaa toteuttaa, mutta me halusimme mahdollisimman siistin ja huomaamattoman ratkaisun. Hyllyä valaisemaan tulee 3 kpl ledejä. Tuohon on tarkoitus tehdä yksi hylly lasista, mutta teenkö kiinteän hyllyn vai irrotettavan hyllyn ja pienen ahdistuksen olen saanut aikaiseksi hyllylevyn kannattimista....







Keittiö rutistettiin kasaan saareketta lukuun ottamatta, koska varastimme siitä toisen kaapin vitriiniseinän jatkeeksi. Minä jo etukäteen vähän stressasin tuota vitriiniseinää, mutta siitä tuli niin hieno! Eli tarkoitus on, että vitriinikaapin läpi näkee keittiöstä ruokailuhuoneeseen ja kummallakin puolella kaappia on ovet. Ikean Metod/Laxarby-keittiö koki siis tuunausta, kun kaappien takalevyt jätettiin asentamatta ja ns.nurja puolikin sai ovet. Hyvin taipui Ikea tähän, vaikka keittiömyyjä oli aikoinaan hieman epäluuloinen asian kanssa.



Kaapit keittiön suunnasta. Noiden laatikoiden taustaksi tuunaan pari Laxarby-laatikonetusarjaa. Tuo aukko tuossa vitriinikaapin vasemmalla puolella oli tarkoitus aluksi laittaa umpeen, mutta kun tuo keittiö tuohon muodostui niin päätimme sen jättää auki, ns. tarjoiluaukko.


Ja ruokailuhuoneen puolelta. 


Kulmakaapin taakse tarvitsee askarrella taustalevy vielä. Oikean kokoista tuohon ei tietenkään ole, mutta tuunaamalla saa kyllä sopivan. Alakertaa suunnitellessani halusin tilojen olevan avaria, en tunkkaisia pikkuruisia huoneita. En silti pidä siitäkään, että kaikki olisivat yhtä suurta yhtenäistä tilaa. Sen takia vitriiniseinä josta näkee läpi ja akvaarioseinä josta näkee läpi sopivat mielestäni tähän vallan mainiosti!



Ja mitä olisi kaapit ilman vetimiä.... Isot kristallit tulevat akvaarion jalustan oviin, mutta pienet kristallit tulevat keittiön vitriinikaappiin ruokailuhuoneen puolelle.



Alla kodinhoitohuoneen vetimet.


Alla keittiön kaikki vetimet.


Sitten oli aika tehdä kalanruoto loppuun. Kalanruodon kohdalla meillä oli alkuoletuksena, että lattia on hankala asentaa, mutta helposti Teemu sai sen kasattua paikoilleen. Ja se on hieno! Alla muutama asennuksen aikainen kuva...








Huomaa, että kesä alkaa vaihtua syksyyn, kun kissat viihtyvät sisällä.


Ötököitä.




Kissa on maksanut vuokransa ja tuonut hiiren.


Olen pohtinut siitä lähtien , kun tontin ostimme sitä, että onkohan täällä fasaaneja tai siilejä. En tässä seudulla niitä ole koskaan nähnyt. Fasaaneja on. Ainakin yksi. Niin suuri ihmetys , että pakko oli auto pysäyttää ja  napata kuva lähipellolla komeilevasta kukosta.


Ja sitten takaisin sisälle. Yläkerran pikkumakuuhuoneiden välistä vessaa työstämme eteenpäin kaiken muun ohella ja nyt saimme mallailtua ja leikattua laatat valmiiksi laatoitusta varten. 

VINKKI: Tarkat leikkaukset saa laattoihin tehty dremelillä. Ostimme siihen timanttilaikan ja sillä onnistuu kulmien leikkaaminen ja kapeiden suirojen leikkaaminen hyvin.




Viimeinen vilkaisu tikkaisiin....


Ja sitten pois tieltä häärimään olohuoneen ja akvaariohuoneen lattiaa valmiiksi.



Tarkasti oli lattiamateriaalit laskettu, mustaa kalanruotoa jäi yli kaksi pakettia ja tuota mustaa lankkuparkettia ei jäänyt yli edes yhtä kokonaista lautaa. 


Ja kun seuraavan kerran käännyimme katsomaan tikapuita....ne olivat poissa ja tilalla!!





Porrasrakkautta <3 <3 Ihanat ovat! Olen niin tyytyväinen!!!










Tovin ihasteltuamme oli aika käydä viimeisen väliseinän kimppuun. Sunnuntai-iltana saimme rungon pystyyn. Portaiden alle jäävä tila hyödynnetään komerona.




- Heidi

2 kommenttia:

  1. Portaat sopii tosi hienosti teille, ovat varmasti "livenä" mahtavat! Lisäksi tykkään tuosta vitriiniratkaisusta. Rajaa tiloja toisistaan ja samalla saa kuitenkin valoa ja laseille kauniin säilytystilan. Kovasti olette taas ahkeroineet, ja kohtahan sieltä saa ottaa suojapaperiakin lattioilta pois. Minkälaista aikataulua olette ajatelleet muutolle?

    VastaaPoista
  2. Kiitos! Muuttoaikataulu on asetettu alustavasti jouluun, mutta mitään paniikkia emme sen takia ota ettei tule hutiloitua itään. Jouluksi kotiin olisi tietysti kovin kiva!

    VastaaPoista