Tämä on se viikko, kun historian kirjoihin merkittäköön, että vihdoin Villa Julman siniset höyrynsulkumuovit ovat paikoillaa ja valmiit. Vaikka Teemullekkin jossain vaiheessa valistin siitä kuinka terapeuttista muovien laittaminen on, ja kyllä pidin siitä, on mahtava tunne saada tämäkin etappi valmiiksi.
Eniten stressasin yläpohjaan tehtävää tarkistusluukkua, näin painajaisia siitä ja loppujen lopuksi, kun sitä alettiin tekemään, aikaa kului vain pari tuntia. Jännää miten välillä asiat tuppaavat päässä menemään tyystin erilailla kuin sitten työmalla. Esim. olin varma, että höyrynsulkumuovit ovat paikoillaan kolmessa päivässä, mutta niiden kanssa meni kolme viikkoa niin nopsaan, etten ehtinyt kunnolla edes tajuamaan ajankulua. Ja sitten on luukku, jonka tekmiseen uskoin menevän monta päivää valmistuikin muutamassa tunnissa.
Olemme myös saavuttaneet sen pisteen, jossa nykyiseen kotiin ei jaksa panostaa, se toimii enemmän taukotilana/varastona. Tiskivuori kasaantuu ( vihaan tiskaamista ja kun tiskiä alkaa olemaan paljon, tuntuu tiskaaminen haasteista suurimmalta), joka paikka on täynnä kissankarvaa, pölyä, murusia ja hiekkaa...imuroidaan sitten joskus, kun on aikaa....sitä ei ole ollut hetkeen. Imurikin vetelee viimeisiään enkä millään haluaisi tänne ostaa uutta. Pyykkikasan kimppuun käyn vasta silloin, kun kaapista loppuu puhtaat kalsarit. Vieraita en kotiin kutsu, hävettää kaikki tämä sotku, mille ei jaksa tai ole aikaa tehdä mitään. Rakentamisesta on tullut niin elämän täyttävä projekti, että kaikki muu tuntuu sen rinnalla hyvin vähäpätöiseltä. Päivät kuluvat raksan, työpaikan ja sängyn välissä. Haaveilen kylvystä uudessa kodissa enemmän ja enemmän.
VINKKI: Hankkikaa kunnon nitoja muovien kiinnittelyä varten. Hermot menee semmosella vimpulalla. Ja suosittelen sellaista kevytrunkoista jos nitojana on naispuoleinen henkilö. Ei sitten särje käsiä yöllä.....
Neurooseja on monenlaisia. Törmäsin aivan uudenlaiseen tässä muovituksen yhteydessä. Nimittäin sitä saa uskomattoman määrän höyrynsulkuteippiä kulumaan, kun tarkistaa muoveista kaikki reiät ja niiltä näyttävät ja lätkii palan teippiä päälle. Paikkasimme siis jokaisen niitin reiän ja naarmun. Muovien laitossa ei niinkään kestänyt kauaa, mutta se tarkistaminen.... Sitten kuulemma kaikki eivät paikkaile edes niitä niitin reikiä joita syntyy, kun muovin asentaa paikoilleen.....
VINKKI: Raksalämmittimet. Meillä ne on mukavuussyystä pöhisseet mukana, kun ollaan puuhasteltu. Vielä ei voi jättää koko aikaisesti päälle, koska puhallusvillat saadaan vasta aamulla 12.12. Sitten saavat jäädä päälle, koska lämpö ei karkaa ulos. Tietenkin kaksi puuttuvaa ulko-ovea pitää asentaa ensin...
Mitäs muuta...Hmm. Niin kun aloitin tämän blogin kirjoittamisen, vannoin että tabletti ja puhelin saavat riittää raportointiin. Niin väärin. Ensin tuli läppäri, koska on vain huomattavasti mukavempaa kirjoittaa näppiksellä. Halvin kone tosin, kun sen ei tarvitse suoriutua mistään ihmeellisestä, kunhan nettiin päästään.... Pitkään vannoin älypuhelimen nimeen valokuvauslaitteena, eikä siinä mitään vikaa ole. Puhelin kun on aina mukana ja vielä täältä ei ole saanut maata mullistavia sisustuskuvia...Kohta kuitenkin lähtee pinnat tulemaan ajankohtaiseksi niin Honor 7:n rinnalle hankin Sonyn E-tyypin a5000 järkkärin. Valokuvauksesta ja kameroista en muuta tiedä kuin ,että tähtää ja laukaise. Menee siis hetki kun rupeen tavaamaan ohjekirjaa, joka selittää kaiken tuon tähtäämisen ja laukaisun väliltä. Siihen asti kuvaan puhelimella.
Niin ja raksakissaamme Leoa on näkynyt harvakseltaan. Se pelästyi tippuvia lautoja niin paljon, että pariin viikkoon koko kissaa ei näkynyt. Kyllä se syömässä kävi, kun pupanat hupenivat ja kameralle tallentui, mutta rapsutuksia se ei tullut hakemaan, kuin vasta muutama päivä sitten. Kissat. Yhtenä päivänä sitten kuulimme naukumista, kun saavuimme raksalle ja talon kulman takaa kurkistaa kissan pää. Punavalkoinen, luulin Leoksi ja painelin rapsuttelemaan. Hieman ihmettelin, kun kissa näyttää hieman erilaiselta ja Teemun päästyä paikalle selvisi "Ei toi ole Leo". Nyt raksakissoja on siis kaksi. Pienempi Leo ja suurempi Theo. Tämä uusi tapaus on hieman arempi, mutta nopeat rapsut sai kuitenkin antaa.... Meillä ei näistä ole mitään tietoa mistä ovat kotoisin. Kukaan naapuri ei niitä myönnä omakseen. Metsään ne aina katoavat. Tiedän, että muutamien kilometrien päässä on villikissapopulaatio, ovatko osa sitä vai mökkiläisten taakseen jättämiä kesäkissoja....
- Heidi
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti