Vesisadetta ja kylmää. Enimmäkseen sitä sadetta.Sitä oli viimeviikko täynnä. Jossain siinä sateiden välissä tehtiin takapihan perveketta. Tarkoituksena on saada ulkoa kaikki sellaiset osat valmiiksi, jotta katto saadaan asennettua. Se olisi ensimmäinen etappi,toinen on lattiavalu.
Silloin kun talopaketti ja kaikki irtotavara, joka siihen kuuluu ja jota on paljon, tulivat tontille, pinottiin kaikki päällekkäin jotta mahtuisivat. Miten se on aina niin, että juuri se nippu lautoja tai levyjä on aina alimmaisena?! Itse vihaan lautojen ja levyen kantamista. Vielä enemmän vihaan sitä, että siirtelen samaa nippua monta kertaa paikasta toiseen.
Takapuolen parveketta siis oli tehtävä valmiiksi, koska se niin nätisti julkisivukuvissa uppoaa peltikattoon....
Tehtiin ylimääräiset välipalkit terassiin, että kaidetolpat jatkuvat linjassa lasitetun terassin pystytolppien kanssa.
Kaidetolpan sahausta, sommittelua välipalkkiin ja itse lopputuote!
Miten olinkin niin iloinen ensimmäisistä pystyssä olleesta tolpasta. Nämä on niitä asioita joissa näkee, että eteenpäin mennään.
Itse koin suuria turhautuneisuuden hetkiä, kun vettä sataa joka päivä. Joka ikinen päivä. Ajoittain oli niin kylmä, että oli pakko kaivaa pitkätkalsarit esille. Pakko oli keksiä joku keino millä parveketta pääsisi tekemään eteen päin. Ei muuta kuin pressukatosta rakentamaan.
Parvekkeen runko saatiinkin räystäslippaa vaille valmiiksi ja nyt pitäisi odotella, että olisi sen verran kuivempi rakonen jossain sateiden välissä, että siihen saisi bitumin vielä päälle. On muuten suuri se aika mikä kuluu kaikkien tavaroiden peittelyyn vesisateelta ja katosten rakenteluun. Ja on muuten suuri se vitutuksen määräkin joka aamu, kun ulos katsoo ja vettä sataa. Joka aamu. Vesisateellehan ei mitään mahda, mutta vituttaa se silti.
Vesisateen lisäksi on toinenkin asia joka aiheuttaa närästystä: oikea nilkkani. Nilkka ei vaadi kuin kävyn kengän alle nyrjähtääkseen ja niinhän taas lauantaina kävi, että saunavuoro meni ohi, kun allekirjoittanut istui kotona jääpussi jalan ympärillä. Muruseni oli ihana ja otti selvää mikä nilkkatuki olisi sellainen jolla pysyisin pystyssä. Sellainen löytyi,tilattiin ja toimii. Nilkkakorsetti sanon minä. Metalliluut ja nyörit.Haa!
Takapuolen lasitettu terassi on osoittautunut oikeaksi lintuloukuksi ja on koitunut jo kolmen linnun kohtaloksi.
- Heidi
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti