tiistai 26. toukokuuta 2015

Kesälukemista

Viimeviikolla täydensin kirjavalikoimaani kolmella uudella kirjalla. Näitä kolmea kirjaa olin pyöritellyt mielessäni jo hetken aikaa, kunnes sitten sain aikaiseksi ne tilata.

Taivaalliset Täytekakut on hyvin selkokielellä kirjoitettu herkkukirja ja mikä parasta, kirjassa ei ole yhään ohjetta perus kermakulle, vaan kaikissa on kakuissa on joku juju. Kuitenkaan kakkuohjeet evät tunnu liian haasteellisilta, vaan usko myös itse suoriutuvani jokaisen kakun kohdalla, kunhan saan hankittua ensin ne kakkuvuuat,pursottimet jne. Nyt on kirja ja ohjeet, siitä on helppo edetä!

Saman kirjailijan kirja jäätelöresepteistä oli myös pakko saada. Tämä kirja on englanniksi, mutta ei kovin hankalalukuinen sekään. Ihania reseptejä  ja kuvia täynnä tämäkin. Onneksi on kohta kesäloma, jotta on aikaa kunnolla lähteä testailemaan....

Lavatarhuri on kirja jota suosittelen kaikille kasvimaata suunnitteleville, aloitteleville, viherpeukaloille. Todella hyvä! Itse suunnittelin aluksi laittavani ihan perinteisen kasvimaan, mutta mökillä taisteluni perinteisen perunamaan ja sen kunnostamisen jne. kanssa sai minut miettimään muita ratkaisuja. Lavatarha. Se on se mikä tulevalle pihalle tehdään!

Suosittelen näitä kolmea kirjaa kaikille leipoville herkkusuille ja sekä viherpeukaloille :)






                                                                       -Heidi

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti