tiistai 8. elokuuta 2017

Raksaviikko 66, Yläkerran lattia VALMIS!

31.07-06.08.2017

Niin vaan sen lattian asentamisessa meni oma aikansa, mutta sunnuntai iltana viimeisetkin yläkerran parkettilankuista naputeltiin paikoilleen. On kyllä hieno, olen niin tyytyväinen valintaamme!


Pikkumakkari Nro.1:




Osa sähkökalusteistakin on asennettu paikoilleen ja on nekin kyllä hienot!



Pikkumakkari Nro.2:



Työhuone:




Aula/olohuone:







Todella hyvin musta lattia sitoo tiloja yhteen. Mikä tahansa muu lattia olisi jäänyt pliisuksi. Ja ainakin näin nopeasti fiilisteltynä, tämä lattia kumosi kaikki negatiiviset mielikuvani parketeista. Itselleni oli päähän pinttynyt ajatus siitä, että parketit olisivat kellastuvia kamaluuksia. Tosin ei tämä musta parketti nyt ihan helpoimmalla mahdollisella tavalla löytynyt. Sai kyllä kaivaa ja kartottaa lattia malleja pitkään ja hartaasti. Hieno se on. Laminaatti/vinyyli ei koskaan pääse samaan puun tuntuun, kuin oikea puu. Vaikka kumpaakin materiaalia saakin todella hienona. Tähän kotiin en kuitenkaan halunnut laminaattia tai vinyylilankkua.


Paikoilleen asennettuihin Renoviin olen myös tyytyväinen. Sopivat meille mitä parhaiten!


Meidän makuuhuone:




Musta makuuhuoneemme tummui vaan. Musta lattia oikein korosti seinien mustaa väriä ja huoneen tunnelma kuroitui kasaan.





Hetken aikaa kerkesin ihastella uutta lattiaa, kun se jo piti peittää suojapahvilla. Ensin olin pakahtua siitä kuinka hieno lattia on ja sitten se piti peittää. Melkein meinasi itku tulla, kun rullasin suojakartonkia lattian peitoksi. Niin jo odotan, että olisi valmis ja saisi muuttaa!


Piilossa ja suojattuna....


Pientä aarrejahtiakin kerkesin suorittamaan Tori.fi:ssä kun hankintalistalla on jo jonkin aikaa ollut sänky vierashuoneeseen. Tähän asti nykyisessä asunnossamme vieraat eli käytännössä siskoni on majoitettu olohuoneen lattialle patjan kanssa. Nyt tähän piti saada muutos uuden talon myötä. Eri vaihtoehtoja pohdin levitettävistä sohvista sänkyvariaatioihin, mutta aina palasin katselemaan rautasänkyjä. Sitten tämä tuli vastaan. Mustaa, painavaa valurautaa messingin värisillä koristeilla. Ikää jotain 10-100- vuoden välillä. Patjalle on metallirunko joka puuttuu alla olevasta kuvasta. En malta odottaa, että pääsen sisustamaan valmista taloa. Jaksaa,jaksaa vielä vähän!


-Heidi


keskiviikko 2. elokuuta 2017

Villa Julma: Pistorasiat

Pistorasiat. Niin. Ne jotka täytyy valita huolella ja jotka ovat piste iin päälle. Haastava ja ei kuitenkaan haastava tehtävä. Helppoa oli valita Schneiderin Renova mustana. Helppoa ja ne olivat mustat. Haastavan päätöksestä teki niiden hinta joka mustan värin ja ulkonäkönsä takia kohosi yli kaksinkertaiseksi perusvalkoiseen neliölootaan nähden. Minun on helppo ymmärtää miksi niitä hieman jo auringonpolttaman näköisiä valkoisia rasioita käytetään niin paljon. Ymmärrän hinnan takia hirmuisen hyvin, MUTTA "Pistorasiat. Niin. Ne jotka täytyy valita huolella ja jotka ovat piste iin päälle."

Valkoiset rasiat olisivat olleet halvimmat. Nämä varmaan ovat myös yleisimmät, koska monille ei ole väliä rasioiden ulkonäöllä.

Antrasiitti, joka EI ole musta, olisi ollut halvempi. Tähän on moni sortunut. Mustassa seinässä, mustien kalusteiden kanssa antrasiitti huutaa kuin kusi lumihangessa. Antrasiitti EI ole musta.

Kannustalon kartano-malliston mansardikattoinen Rauhala. Kerran elämässä rakennettava KOTI. Suu tiukkana viivana hyväksyin sähköurakointiarjouksen.....niillä mustilla Renovilla. Sähköurakoitsija ymmärsi hyvin ja lohdutti, että tyylillisesti nappivalinta.

Tietenkään lattialämmityksen säätönappuloita, tähän ei kuulemma se Renovan musta nappula nyt käynyt, saa vain ja ainoastaan valkoisena neliölootana...Niitä tulisi viisi kappaletta. Lievä puna alkoi taas nousta allekirjoittaneen poskille ja mahaa vääntämään, mutta sähkäri selvästi luki tulevaa ja kertoi kuinka helppoa ne on maalata mustalla. Osittain vitsinä varmaan. Rauhoituin ja lisäsin yhden kohdan lisää Tehtävä-listalle.

Näillä siis mennään Schneiderin Renova mustana.


             
Meille ei tule älytaloa jonka valaistusta voi ohjata puhelimella. Kattoomme ei ole askarreltu ledilistoja tai upotettu spotteja. Meillä katon valtaavat rosetit ja kattokruunut sekä suuret kristalliplafondit. Meille ei tule koko talon kattavaa audiojärjestelmää ja videotykkiä. Ei kaiuttimia saunaan tai TV:tä makuuhuoneeseen. Pesukoneemme, kahvinkeittimemme, kiukaamme ja valokytkimemme toimivat tavallisesti, manuaalisesti.  Jääkaappimme ei valmista jääpaloja tai kylmää juomavettä. 


                                                           

                                                                           - Heidi
















tiistai 1. elokuuta 2017

Raksaviikkot 64 ja 65, Pientä puuhastelua ja parkettia

17-30.7.2017


Kesäloman jälkeen sitä palattiin "normaaliin" työrytmiin. Viimeisen parin viikon aikana olemme saaneet tehtyä:

  • Keittiön seiniin ja lattiaan kosteussulun odottamaan veden eristystä
  • Liesituulettimelle kotelon
  • Vedeneristettyä yläkerran pikkuvessan
  • Asennettua saunan seiniin saunasadut
  • Siirrettyä kaikki yläkerran parketit kohteeseen ja asennettua niistä 65%.


Keittiön seinät päätin vedeneristää välitilaan tulevan laatan taakse asti. Keittiökaapistomme kulkeva L-mallisesti seinän vieressä ja vedeneristys tulee kaikkien seinällä kulkevien alakaappien taakse ja lattiaan koko kaapin syvyyden mitan 60cm.

Seinissä on Weber. Vetonit MS Kosteussulku ja lattiassa Weber.Vetonit MD16 Dispersio.







Yläkerran pikkuvessa koki saman käsittelyn kahteen kertaan. Vessaan tulee laattalattia ja seinille laattaa tulee ainostaan käsienpesualtaan taakse. Muuten seinät tapetoidaan. Kosteussulun ja vedeneristeen nostin myös vessanpytyn taakse tulevalle seinälle, vaikka sinne tulee tapetti. Varmuuden vuoksi.



Pytyn takana kosteussulku nousee korkeammalle kuin vedeneristys itsessää pytyn takana. Tämä tapetin takia.



Sielä se kuivuu sitten....




Tuohon koteloon kiinnittyy sitten liesituuletin ja eteen kulmaan asennetaan liesi. Aika hauska väriyhdistelmä olisi ollut tällainen vaaleanpunainen ja mintunvihreäkin.....


Ja sitten sen saunasadun kimppuun. Tottakai tästäkin asennusohjeet luettiin ja katsottiin kuvia, mutta en kyllä ymmärrä miten ihmiset tämän uretaanin kanssa saavat niin siitiä jälkeä. Uretaania oli joka paikassa, jopa hiuksissa. Mutta voin kyllä luvata, että on kyllä tiiviisti sitten joka rako tilkitty ja ei seinästäkään irtoa ihan ensimmäisellä nykäsyllä....Saumat siistitään ja asennetaan päälle alumiiniteippi.  



Sitten lähti yläkerran musta parketti siirtymään kohteeseen, odottelemaan asennusta.



Parkettipaketit saivat totutella uuteen ilmastoonsa tovin ennen kuin aloitimme niiden asennuksen.


Parketin alle asensimme ProVent alusmateriaalin joka on suunniteltu niin, että lattia tuulettuu. Tuote sisältää höyrynsulun ja vaimentaa ääntä.


Ja ensimmäinen huone on valmis.


Ihana pinta!


Meidän makkarin vuoro.






Työhuone valmistui.


Pyyhin suurimmat pölyt pois ja asenan joka huoneeseen suojapaperin ettei sitten satu mitään.


Viime viikonloppuna käänsimme auton kohti Oulua ja kävimme katsomassa Qstokissa Marilyn Mansonin keikan. Hän on aina niin mahtava! Loppuvuodesta uudestaan, Marilyn Manson<3




- Heidi