sunnuntai 10. marraskuuta 2019

Miten meni, noin niin kuin omasta mielestä.....

Moikku pitkästä aikaa! Blogihiljaisuus on johtunut siitä, että meidän perhe kasvoi kesällä pienen miehen verran ja äitiliini on totutellut arkeen koohkaamalla tiluksilla itkuhälytin kaulassa. Noh, joka tapauksessa....

....eli ensimmäinen "asuttu" vuosi takana ja mitä mitä huomioita, tunteita ja mitä tehtiin oikein ja missä ammuttiin itseä polveen.

Aloitetaan alusta. Parisuhde status muuttui sinkusta tuplaksi ja yht`äkkiä sängyn toisella puolella oli asukki, vaatekaappiin piti tehdä tilaa, makkariin asentaa ovi, koska kissa-allergia. Neliöitä oli 64 ja kahdelle ne juuri ja juuri riittivät. Tuli aika, jolloin aloimme miettimään suurempaa asumusta. Takana meillä oli kahden asunnon remontointi lattiasta kattoon ja tonneittain itseluottamusta. Nurkat alkoivat olla täynnä makaaberia taidetta, täytettyjä ja luiksi kaluttuja eläimiä, eikä kerrostaloneliöt enään taipuneet barokkikalusteiden ympärille ja minä halusin akvaarion.

Aluksi pyörittelimme mielessämme suuremma kerrostalohuoneiston ostamista. Kyselimme jopa naapuriasunnon ostamista, jos vain puhkaisisimme väliseinän auki viereiseen asuntoon. Kumpikin meistä on tekeviä ja liikkuvia sekä eläinrakkaita, joten kerrostalo vaihtoehto hautautui hyvin nopeasti. Kerrostalo, rivitalo ja paritalo vaihtoehdot tippuivat myös pois, koska ikämme kaupungissa asuneina ja asiakaspalvelu työssä olevina omaa rauhaa tuntui tarvitsevan iän karttuessa aina vain enemmän. Omakotitalo siis. Olemassa olevat talot karsiutuivat nopeasti pois pohjaratkaisun, tontin koon, talon kunnon ja värityksen takia.

Käytä aikaa suunnitteluun. Hahmottele unelmasi ja sitten toteuta se.

Meillä oli alusta asti unelma: Täysin musta kaksikerroksinen mansardikattoinen puutalo, peltikatolla. Tästä ei tehty minkäänlaista kompromissia, ei missään vaiheessa. Voisin jopa sanoa, että siinä vaiheessa, kun omasta unelmastaan alkaa tehdä kompromissia ampuu ensimmäisen kerran itseään polveen.

Talomalli: Kannustalo, Rauhala 188, mansardikatolla

On ainoastaan yksi talotehdas joka on kuuluisa mansardikatostaan ja se on Kannustalo. Talovalmistajan valintaan vaikutti moni asia, mutta tärkeimpinä mainittakoon:


  • Talomalli: Rauhala kahdessa kerroksessa mansardikatolla.
  • Pohjaratkaisu: Talomme on pakettitalo, mutta pohjaa muokattiin juuri meille ja meidän tarpeisiimme sopivaksi ilman minkäänlaista ongelmaa.
  • Laatu: Kannustalo on materiaaleiltaan todella laadukas. Talon elementit valmistetaan sisällä ja ne varastoidaan sisällä. 
  • Musta: Kannustalo on koko ajan ollut mukana tämän värin kanssa, vaikka se ei heidän vakiovärinsä esim. listojen kanssa ollut. Meille oli tärkeää, että kaikki talopaketin mukana tulleet listat ja osat toimitetaan RAL 9005 joka on musta. Vakioväri heillä on RAL 9004 joka on antrasiitti eli harmaa.
  • Asiakaspalvelu: Kaikki toimi moitteettomasti. Talomyyjämme ansaitsee täyden kympin. Mainittakoon vielä, että siitä lähtien, kun marssin hänen toimistoonsa sovittuun tapaamiseen mustan puoli-irokeesin, lävistyksien ja niittitakkini kanssa on minut otettu vakavasti. Osa talotoimittajien edustajista lykkäsi vain esitteen kouraan ja toivotti hyvää päivän jatkoa.

Onnistuneeseen kotiin on minulla muutama neuvo:

  1. Unelmoi. Älä komppromissioi unelmaasi. Se on ensimmäinen laukaus polveen. 
  2. Rakenna talo vain itsellesi (perheellesi). Jos alusta asti miettii talon jälleenmyynti arvoa tulee sen kanssa tehtyä kompromisseja esim. jos itse olisin näin tehnyt, talomme ei olisi musta eikä sen sisällä olisi toistakymmentä rullaa leopardikuvioista tapettia seinillä.
  3. Hinta. Kaikki maksaa. Käytä aikaa kilpailuttamiseen ja tutkimiseen. Tällöin hinnasta saa vähän mieleisemmän.


Sijainti:

Mansardikatto, kahdessa kerroksessa ja iso piha. Musta. Nämä kriteerit ajoivat meidät kuntarajan yli, pois kaupunkialueelta. Kotimme sijaitsee 20 minuutin ajomatkan päässä kaupunginsykkeestä. Tonttimme on reilut 3 hehtaaria ja lähin naapuri reilun 300 metrin päässä. Tonttimme on metsän keskellä. Vaikka kuulummekin kolmoskasvuvyöhykkeeseen, ympäröivä metsä tekee pihaamme oman mikroilmaston. Tuuleton ja aurinkoinen paikka mahdollistaa hieman erikoisempien kasvien ja puiden kokeilun pihallamme. Itse uskon niiden viihtyvän täällä hyvin. Tässä kohtaa metsä on lehtomaista ja tontillamme on kaksi lampea. Pohjamaa siis on hyvin rikasta.

Sijaintimme vaatii sitä, että taloudessamme on kaksi autoa ja tämä on hyvä huomioida, kun laskee asumiskustannuksia rakentamisen jälkeen.


Rakentaminen hartiapankkivoimin:

Meidän unelma vaati perkeleesti omaa tekemistä. Talossamme teetettyjä töitä on ainoastaan talon pystytys, lattiavalu, sähkö-putki- ja ilmastointityöt. Niin ja katon asennus. Kaikki muut olemme tehneet itse.

Hartiapankkirakentamiseen lähtemiseen suosittelen harkitsemista. Ja uudelleen harkitsemista, koska tämä on se rankka vaihe. Meillä talossa on neliöitä 188. Ja niissä oli tekemistä. Pari vuotta kaikki vapaa-aika kului raksalla. Jos ei osattu, opeteltiin. Vastaan tuli monta asiaa joista kummallakaan meistä ei ollut minkäänlaista osaamista. Ensimmäinen järkytys oli talopaketin mukana tullut ohjeraamattu jota raahasimme mukana kolme vuotta. Olen koulutukseltani vaatetusalan artenomi ja ainut hyöty tästä koulutuksesta tuli tässä: osasin lukea talon rakennuskuvien poikkileikkauskuvia. Muuten tarvitsee kyllä sanoa, että tässä kohtaa olisi talotehtaalla parantamisen varaa. Ohjenippu kun oli varmasti suunniteltu ammattikäyttöön niille ihmisille jotka ammatikseen rakentavat taloja. Tähän ohelle toivoisin sellaista " Näin rakennat itse oman talosi" ohjeen.

Eniten vitutti...

....tavaroiden paikasta toiseen siirtäminen. Tämän kokoiseen taloon menee kipsilevyä kasa jos toinenkin ja yksi levy painaa äkkiä sen 20kg. Näitä nippuja nosteltiin kerrosten välissä aina pois tieltä ja kerroksenkin sisällä useaan otteeseen. Ja aina se levy, lauta tai lista on kasan alimpana mitä tarvitsisit.  Ulko-ovet lasilla ovat myös painavia. Muistan kuinka yksi ilta...joka sitten vaihtui yöksi vinssattiin yläkerran parvekkeen pariovia ylös omatekemällä vinssikyhäelmällä.

Eräs ilta kun etsittiin oikeaa nippua lautaa (joka, tottakai, oli koko kasan alimpana ) tuli itkupotkuraivari ja Teemulle huusin:

"Koko rakentaminen onkin logistinen helvetti!"

Toiseksi vitutti...

Tasoittelu. Seinät vielä on ihan ok laittaa, mutta katto. Ymmärrän miksi ihmiset paneloi kattonsa. Koska se on helppoa. Muuta syytä en keksi. Mutta minä halusin kattovaloille rosetit. Ne olisivat olleet panelikatossa kamalat.

Ja sitten vitutti...

Bitumi, uretaani, tasoiteaineet ja kaikki.

Ja vielä sanottakoon...

Kaverisuhteet karsiutuvat pois, muutama ystävä jää ja toivottavasti rakastat kumppaniasi enemmän kuin elämää, muuten tämä vaihe ajaa sinut velkaiseksi sinkuksi. En koskaan missään nimessä olisi kenenkään muun kanssa lähtenyt tällaiseen projektiin. Sen lisäksi, että Teemu on maailman paras mies ja isä, on hän myös paras ystäväni. Kaikki me kestetään yhdessä <3

Itse tekeminen mahdollisti meidän unelman. Talon hintalappu täysin avaimet käteen tyylillä olisi ollut noin kaksi kertaa suurempi.

Kuitenkin näin jälkikäteen voin sanoa, että rakentamisesta kuitenkin jäi positiivinen kuva.  Meillä kaiken väsymyksen ja vitutuksen keskellä oli todella hauskaa. Tunnemme talomme läpikotaisin ja se on juuri sellainen kuin halusimme.

Tekisinkö kaiken uudestaan ja aloittaisin alusta?  Kun päätimme ruveta rakentamaan ja talo alkoi nousta paikoilleen, moni raksalla käyneistä ammattilaisista tokaisi: "Aloititte sitten hankalimmasta" Tämä liittyi talon malliin ja muotoon. 12 kulmaa ja mansardi. Ei helpoin ensikertalaiselle. Kysymykseen on kuitenkin helppo vastata: EN. Teimme tämän loppuelämän kodiksi ilman kompromissejä.

Väri:

Rakkaus mustaan väriin ja periksiantamattomuus sen kanssa . Talo vastaa juuri meidän haaveitamme ja siinä on rutkasti asennetta ollakseen kummitustalo keskellä metsää.

Musta väri vaatii huoltoa ja siivousta eli jos haluat päästä helpommalla etkä pidä siivoamisesta valitse mielummin harmaa (RAL 9004).

Materiaalit:
  • lattiat: linoleum (keittiö/eteinen), parketti ja laatta (kylppärit,vessat ja kodinhoitohuone)
  • Hanat/suihkut: Tapwel ja Grana
  • tapetti: 52 rullaa kului 
  • maalit sisällä Tikkurila Black, Harmony sävytettynä ja kattomaalina Siro (himmeä)
  • Vedeneristeet/laatoitus- ja saumausaineet sekä märkätilojen tasoitteet: Weber
  • Tasoitteet: Teknos Teknospro Breplasta J saumatasoite ja Teknos Teknospro Breplasta LF kevyt hienotasoite ja Teknos Teknospro Breplasta LW märkätilatasoite
  • Ulkomaali:Teknos Nordica Matt, tehdasmusta
  • Sokkeli: Tikkurila Yki-sokkelimaali, musta 0202
Tapetteja lukuunottamatta hankimme kaikki materiaalit Suomesta. Luin kyllä monista raksablogeista ihmisten hakevan materiaaleja Virosta hieman halvemma hinnan takia. Aluksi pohdimme myös tätä vaihtoehtoa, mutta hylkäsimme sen sitten, koska: 
  1. Menekkiä oli hankala laskea näin isossa ja monimuotoisessa projektissa etukäteen
  2. Kun koko projekti maksaa paljon, emme halunneet lähteä materiaalien takia riskeeraamaan muutaman sadan euron takia.
Perehdy materiaalivalintoihin perinpohjin! Älä tyydy ratkaisuun joka on vähän sinne päin.

Tapetit tilasimme suoraan tapettivalmistajilta Englannista ja Saksasta. Suomessa välikätenä toimivat rauta/tapettikaupat lisäävät hintaa rullalle moninkertaisesti. Mainittakoon vielä, että näiden osalta valikoima on huomattavasti kattavampi rajojen ulkopuolella. Tapettia meillä meni koko taloon 52 rullaa! Minä rakastan tapetteja ja valtaosa seinistä onkin niiden peitossa. Tapettinäytteitä taloa varten meillä oli noin 200 kpl. Näistä valittiin meidän taloon sopivat.  Talossamme on 14 erilaista tapettikuosia.

Keittiön ja eteisen lattia on Forbo Floorin Linoleumia Marmoleum Clik musta-valkoruudullisena ja olohuoneen musta kalanruotoparketti on Paradorin. Kaikki muut mustat parkettilattiat ovat Black Labelilta jota Suomessa myy Bauhaus. Kaikkiin näihin valintoihin olen todella tyytyväinen. Parkettinäytteitä meille kertyi laatikollinen, kun etsimme sopivaa mustaa parkettia. Kaikki lattiamateriaalit ovat myös tilaustuotteita.

Laatat meille tuli: 
  • Laattapisteeltä: yläkerran kylppärin musta seinälaatta, mustavalkoinen octagon lattialaatta ja alakerran kylppärin suuri musta laatta, joka on kolmella seinällä sekä kodarin musta fasettiseinälaatta
  • Kaakelikeskukselta: keittiön välitilan laatta, kultainen mosaiikki kylppärissä, kultainen mosaiikki kodarin ja alakerran vessan seinässä sekä kultainen boordihelminauha yläkerran kylppärissä
  • K- Raudasta: alakerran kylppärin/vessa/kodarin/teknisentilan lattialaatta, alakerran kylppärin yhdellä seinällä oleva suuri musta laatta ja kodarin boordilaatta
  • Kodin Terra: teknisentilan valkoinen laatta
  • Bauhaus: yläkerran pikkuvessan seinämosaiikki.
Laattavaihtoehtojakin meille kertyi laatikollinen, mm. täydellistä 10x10cm mustaa lattialaattaa metsästettiin todella antaumuksella.  Talossamme on 11:ta erilaista laattaa. Väreinä musta, kulta ja valkoinen. Kaikki saumat ovat mustia.

Erityismaininta Laattapisteelle ja Kaakelikeskukselle todella hyvästä asiakaspalvelusta.

Suihkut ja keittiön hana meille tuli suoraan Tapwellilta. Niiden ulkonäköön olen todella tyytyväinen. Alakerran suihkut ovat meillä sellaiset vanhahtavat englantilaistyyppiset suihkut joissa ei ole samanlaista sekoittajaa kuin moderneissa suihkuissa vaan kylmää ja kuumaa vettä säädetään omista nupeistaan. Olisi luullut, että tästä olisin saanut tarpeekseni Lontoon vuosillani, mutta ei. Omaa päänvaivaa ne aiheuttaa, mutta kärsin tämän mieluusti ulkonäön takia. Mutta suosittelen huomioimaan tuon asian suihkuja valittaessa.

Kaikki kolme vessojen allashanaa bideellä on meillä Granalta. Hanat toimii, bideet vuotaa. Vaikka bideisiin vaihtaisi tiivisteet ja yksi on Granan puolesta jo takuuvaihdettu, vuotaa ne silti. Näihin en ole tyytyväinen ja nämä tullaan vaihtamaan toisenlaisiin, kunhan kerkeän perehtymään asiaan. Kaikki hanat ja suihkut  (kodarin allashanaa lukuunottamatta)  ovat messingin värisiä. Kodarin hana ja allas ovat Ikeasta. Niihin olen tyytyväinen. Keittiön allas on Alveuksen Monarch 30 kullanvärinen. Edelleen yhtä hieno <3.

Ja sitten sitä talokierrosta.....

Pohjakuvat: 

Alakerta:

  • eteinen
  • keittiö
  • ruokailuhuone
  • olohuone
  • akvaario / galleriahuone (vaikea nimetä, koska siellä on kalmat,kuolleet, musa ja leffat)
  • vessa
  • kodinhoitohuone
  • tekninentila
  • kylpyhuone
  • sauna

Yläkerta:
  • aula
  • musta "pää"makuuhuone
  • kylpyhuone / wc
  • vaatehuone (vaatehuoneesta jätimme oven kokonaan pois,se on makkarin kanssa yhtenevä tila)
  • työhuone
  • Hugon huone
  • vierashuone / Hannan huonen / tädin huone
  • pikku vessa




Alakerta:

Eteinen:


Näkymä suoraan ulko-ovelta. Edessä olohuone, vasemmalla keittiö ja oikealla kodinhoitohuone. Kuvassa näkyvä ovi vie alakerran vessaan joka on vielä "työmaana".

Suuntana keittiö.

Suuntana kodari. Vasemmalle jäävä ovi on rappujen alla olevaan komeroon, jossa kissanhiekkalaatikot.

Suunta ulos.


Ja muutama yksityikohta.





Expelliarmus.



Keittiö:


Keittiö eteisen suunnasta.




Tyräkit Herman (iso vihreä) ja Wanda (punainen pieni).

Cock tease.


Keittiö ruokailuhuoneen suunnasta.

Ruokailuhuone:







Olohuone:



Tuo jännä reikä tuossa seinässä olohuoneen perällä, on paikka sille akvaariolle joka jossain vaiheessa siihen rakentuu. Se on suuri noin 1720-litrainen. Lattiassa on otettu huomioon sen paino.









Akvaario/galleriahuone:

Tässä huoneessa on esillä ja säilytetään kaikkea allekirjoittaneen makaaberiin keräilyharrastukseen liittyvää. Kallot, kuolleet, glitterin kimalteet ja tequilalle tuoksuvat muistot. Sekä musiikki ja elokuvat.









Neonrakkautta. Muistoja.

Manson <3

Sauna ja alakerran kylppäri:

Sauna ja alakerran kylppäri ovat kultaisia yksityiskohtiaan lukuunottamatta täysin mustat. Katto ja kaikki. Saunassa meillä on kiukaana Harvian hetivalmis Forte kiuas. Kiukaalle arvitsee antaa kyllä täydet pisteet ja kehut. Suosittelen kaikille jotka tykkäävät saunoa. Tämän kiukaan kanssa ei tarvitse odotella ikuisuutta saunan lämpiämiseen ja löylyistä saa joko kivan kosteat matalammalla lämmöllä tai tujut ja äkäiset suuremmalla lämmöllä. Ulkonäöllisesti kiuas uppoaa lauteisiin aika huomaamattomaksi ja omaa silmääni miellyttäväksi.









Kaikki kiintokalusteet ( keittiö/kodari) ovat Ikealta (Laxarby mustana). Kodinkoneet ( mikro,uuni,tiskikone ja pesukone) ovat myös Ikeasta. Kaapit ja kodinkoneet ovat mustia ja näiden toimivuuteen, laatuun ja väriin olen edelleen rakastunut. Laxarby mallina julkaistiin Amerikassa ennen kuin se rantautui Suomeen (tai ainakin se löytyi Amerikan-sivuilta ensin) ja tiesin heti kun näin ensimmäisen kuvan tuosta keittiöstä, että se tulee myös meille. Keittiössä meillä on tammiset pöytätasot ja ne ovat jokaisen euron arvoiset. Kodarissa meillä on musta laminaattitaso. Jääkaappina meillä on vaaleanpunainen Smeg jenkkikaappi ja kun se alkaa käymään pieneksi hankimme toisen samanlaisen sen viereen.

Kodinhoitohuone:

Yleensä kodinhoitohuoneet ovat ankeita loukkoja joiden kattoon on kiinitetty putkivalot maksimoimaan kalmanhohtoisen valon.  Itse halusin kodarin jonka ovea voi pitää auki halutessaan ilman, että se huutaa onnettomuuttaan.  Kodari on meillä kohtuullisen kookas ja hyvä niin. Päädyssä on yksi ulko-ovi jotta pihavaatteilla ja saappailla voi tulla suoraan sisälle. Pesukone on korotettuna ja sen alle mahtuu pyykkikoppa.  Kodarista on käynti tekniseen tilaan ja alakerran kylppäriin ja saunaan.



Fuck this shit! Minä rakastan tuota kultaista välitilan mosaiikkia <3





Yläkerta:

Aula:










Makuuhuone:





Walk In Vaatehuone:






 Yläkerran kylppäri:







Kylpyammeen jalat vaihdetaan vielä kultaisiksi ja tuolle poistoputkelle tehdään joku häivytysoperaatio ja kaivonkanteen reikä sille. Vielä en kertaakaan ole kerennyt kuumaan kylpyyn...


Työhuone:







Hugon huone:




Vierashuone #Hannan huone #tädinhuone:

Tähän kuvaan on näemmä eksynyt alakerran tulevat pantteriverhokankaat.






Yläkerran pikkuvessa:


Portaat meille tuli Tähtiportaalta. Koristeellisesti sorvatut kaiteet ja musta väri karsivat toimittajia. Portaisiin olen todella tyytyväinen. Vaikkakin pimeällä, ilman valoja mustia rappusia on jännä kavuta.


Portaikko:



Sähkörasiat meillä on mustat Renovat. Kiinteitä spotteja/led-listoja meillä on ainoastaan keittiössä/kodarissa yläkaappien alla ja päällä.  Yläkerran kylppärissä on Cariitin kristallitähtitaivas ja alakerran kylppäristä Cariitin kristalleja löytyy shampoohyllystä ja muutama katosta. Alakerran kylppärin kristalliplafondit ovat Aneta Giovannat ja yläkerran kylppärin valot ovat Aneta Luganot. 

Kiinteät ulkovalot ovat mustat Airamin Kartanolyhdyt ja parvekkeiden tolppia valaisevat  suunnattavat Konstsmiden Modenat mustana. Sähkösuunnittelu meillä hoitui niin, että pohjapiirrokseen piirrettiin mihin haluamme pistorasiat, mihin kattovalaisimet ja mitkä tulee himmentimien taakse. Meillä ei ole yhtään epäsuoria spotteja tai valolistoja talossa sisällä, koska se ei sopinut meidän kodin tyyliin. Halusimme kristallikruunuja ja jalkalamppuja. Näihin ratkaisuihin olen edelleen tyytyväinen. Talon ulkoseinissä meillä on niin paljon valoja, että erillisiä pihavaloja(tolppia) tuskin tarvitaan. Terassille tulevaan kesäkeittiöön tulee kyllä pari pistorasiaa.


Ruusut ja rakkaus:

- talomalli ja talovalmistaja; Kannustalo, Rauhala
- pohjaratkaisu
- talomaali; Teknos Nordica Matt, tehdasmusta
- katto; Ruukin classic peltikatto, musta
- maalämpö
- pönttöuuni; Tiileri, Aino aronia, musta
- hormi; Schiedel Valmispiippu Permeter Smooth, musta
- oma porakaivo
- musta; RAL 9005, 0202, Jet Black (rakkaalla värillä on monta nimeä)
- materiaalit
-sijainti/luonto; kotimme on keskellä metsää. Nurmikolta pääsee oikeasti astumaan metsään. On kettua, peuraa, kaurista, hirveä ja ilvestä. Kaikki vierailevat pihalla vuorottain. Lintuja on tinteistä taivaan vuoheen, pähkinähakkiin ja kurkiin. Pöllöjä ja haukkoja unohtamatta. Samoin oravia, minkkejä, kärppiä, hiiriä ja rottia. Ei ole katuvaloja, mainostauluja, lehtipuhaltimia tai liikenteen ääniä. Eikä seinänaapureita.

Tässä ammuttiin polveen (ei tullut mieleen, että):

- Varasto / puuliiteri / autotalli > Olisi pitänyt tajuta rakentaa samaan aikaan kun talo. Työkalujen, autonrenkaiden ja sesonkikoristeiden/vaatteiden säilytys vaatii luovia ratkaisuja.
                              
                                RAKENTAMINEN ON LOGISTINEN HELVETTI!!!

- Musta > Kun päätettiin, että musta on hallitseva väri niin kaikki meni hieman hankalammaksi. Kaikesta piti varmistaa, että väri tosiaan on RAL9005. Valtaosa mieltää antrasiitin mustaksi jota se ei ole. Jos et pidä siivoamisesta älä valitse mustaa. Vaikkakin rakastan mustaa väriä, se ei aina ole helppoa rakkautta.

- sijainti > 300 metriä pihatietä vetää vakavaksi talvella, kun yön aikana on satanut 20 cm lunta ja käytössä on lumikola ja 30 min aikaa.

- aika > Kaikkeen kuluu ainakin tuplaten se aika mitä on kuvitellut. Meillä on varmasti loppukatselmus ensikesänä ja alunperin olimme aivan varmoja, että koko pytinki saadaan valmiiksi ja leimattua kahdessa vuodessa.

- kuisti > kun taloon ei missään nimessä haluttu lohkaista tuulikaappikammotusta, tapahtuu kaikki tuulikaapissa tapahtuva myllerrys hiekkamerineen eteisessä. Näin ollen haaveilen suuresti etuoven kuistin lasittamista.

luonto > kesällä ampiaiset ja talvella hiiret. Jokaisessa talossa on näitä. Keväällä sitä koittaa viritellä tekoampparipesiä joka räystääseen, että pörriäiset pysyisivät poissa. Sitten sitä juoksee myrkkyspray kädessä mehiläishoitajan puku päällä pitkin nurkkia koko kesän myrkyttämässä pesiä. Kun ilma viilenee ja kuolo korjaa ampparit alkaa yläpohjasta kuulua öisin rapinaa, kun hiiri vetää pitkin kipsilevyn pintaa tuhatta ja sataa. Tästä alkaakin erilailla maaninen sota. Erilaisia armeijoita värvätään hiirijahtiin. On kissaaa ulkona ja sisällä. Sitten on vielä kettukin, Monty. Rautakauppa tyhjennettiin hiirenloukuista ja on syöttiö ja loukkua sitten joka nurkalla, yläpohjassa villojen päällä ja niiden alla. Ja vaikka kuinka olisit omasta mielestäsi mennyt hiiriverkon kanssa jokaisen mutkan ja kulman talostasi, hiiriä vaan on. Sen siitä saa kun kaupunkilainen muuttaa maalle. Luonto.

Ihmissuhteet > Rakentaminen on mitä mainioin keino karsia ihmiset pois elämästä. Itse ei tarvitse edes karsintoihin osallistua. Osa tippuu pois kateudesta? Ajan puutteesta? Helvetistäkö minä tiedän, mutta niin käy.

Eli miten meni, noin niin kuin omasta mielestä.....

Koko rakentamisen ajan täytyy olla valmis kuuntelemaan muiden mielipiteitä ja arvosteluita siitä, minkälaista kuuluisi olla ja millaista kuuluisi tehdä. Eikä se lopu talon ollessa valmis. Sen jälkeen se äkkiä muuttuu kateelliseksi ja katkeraksi juoruamiseksi. Mitä enemmän minulle sanottiin "et sä pysty" tai "mitä muut sitten ajattelee, jos te myytte sen" ja " tuosta ei saa koskaan rahojaan takaisin" sitä enemmän yritin ja tein. Ja kun talo oli valmis samat naamat huusivat "hyvähän sunon, kun sulla on..."Yht`äkkiä olikin unohtunut se kolmen vuoden jäätävä vääntäminen. No joo... Olenkin sanonut, että talomme on suuri keskisormi monelle taholle.

Tosiaan asuttavia neliöitä talossa on 188. Pienempi talo olisi ollut ahdistava. Elämäntapani on ns.keräileväinen. Olisiko perheeni mahtunut pienempään? Varmasti. Olisimmeko olleet tyytyväisiä ja onnellisia? Olisiko meille riittänyt siskonpeti kaupunkikaksion lattialla pihistellen veden käytön kanssa? Kauhulla pelonsekaisin tuntein katselen valloillaan olevaa trendiä mini-kodeista ja konmarituksista. Minulla on verhoillakin omat vyöt. Tuunaan niin paljon vanhasta ja olemassa olevasta kuin mahdollista, mutta välillä on hankinnat tehtävä uutena. Mitään en hanki vain ostamisen ilosta.  Osa kierrättää tiskivetensä vessan huuhteluun, minä kastelin kaksi viikkoa multaa keskikesän helteillä, että nurmikko itäisi. Valitsen pesuaineet mahdollisimman luonnollisina, kierrätän meidän roskat ja huolehdin haitalliset aineet kierrätyspisteisiin. Asumisesta ja sisustamisesta löytyy mielipiteitä yhtä paljon kuin on koteja, eikä elämiseen ole yhtä ja oikeaa tapaa. On hyvä, että keskustelua syntyy ja jokaisella on oikeus mielipiteeseensä. Jokaisen mielipidettä tulisi myös kunnioittaa, vaikka ei itse olisikaan samaa mieltä.

Tässä kohtaa voin hymyillä ja osoittaa taloa: "Näin se meni"






- Heidi



7 kommenttia:

  1. Tämä on ihana, ihana talo. Kerrassaan upeaa työtä. Olkaa ylpeitä itsestänne ja nauttikaa!

    VastaaPoista
  2. Upea koti <3 niin persoonallinen ja rohkea, saatte syystä olla itsestänne ylpeä. :) kodin pitää olla juuri sen näköinen että siellä itse viihtyy, ei sitä pidä tehdä muille koska muut eivät siellä asu. :)
    Ja onnea perheenlisäyksestä <3

    VastaaPoista
  3. OMG! En ole pariin vuoteen käynyt blogeissa - viimeksi, kun täälläkin poikkesin, oli talo vielä alkumetreillä. Mikä komistus siellä onkaan valmistunut - aivan mielettömän upea, persoonallinen kokonaisuus! Onnea uuteen kotiin!

    VastaaPoista
  4. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  5. Aivan mahtavan upea, onnea työn sankareille ja onnea myös perheenlisäyksestä <3
    Ihana mystinen tunnelma, tykkään tosi paljon...
    Mistä noi kodarin matot on (ja mitä materiaalia), ne on ihanat? Ja entä työhuoneen apinavalaisin? (Vai onko se kynttilänjalka...)

    VastaaPoista