maanantai 27. marraskuuta 2017

Raksaviikot 81-82,Harmony on hyvä pohjamaali.....

13-26.11.2017


Niinhän siinä kävi, että maalitelaan oli tartuttava mustien seinien osalta. Kaikki kuivien tilojen seinät ovat meillä maalattu Tikkurilan Harmony maalilla joka antaa todella hienon pinnan seinille. Kaikkien muiden värien kanssa maali toimii, mutta ei mustan. Seinään ei tarvitse kuin hipaista niin siinä on jälki. Kun jälkeä koittaa putsata, saa aikaiseksi tahran. Ei auttanut, vaikka kuinka v*tutti, kuin lähteä maaliostoksille ja kotiuttaa kaupasta se Tikkurilan tehdasmusta Black. Kolme rullaa maalarin teippiä ympäri makuuhuonetta ja telalla maalia päälle. Black on puolihimmeä ja kun taas harmony on täyhimmeä. Ero oli havaittavissa heti. Mutta onpas musta maali! Oikeasti musta! Makuuhuoneemme synkkeni vielä vähän. Pidän kyllä tästä <3 Alakerta saa myös uuden maalikäsittelyn jossain vaiheessa.



Mustaa seinää. Musta on absoluuttinen, ihan kuin imisi kaiken muun pois.


Olohuoneen puolelle kurkotteleva vesijohtolonkero nippukin sai selvyyttä kun Danfossin maalämpöpumppu oli siirtynyt tekniseen tilaan. Muuta teknisentilan puolella ei sitten ole tapahtunutkaan....



Spesiaali listatoimitus saapui, kun Kannustaloilta tuli viimeinen toimitus; kattolistat, 12 cm korkeat jalkalistat, 7 cm leveät ovi -ja ikkunalistat,L-listat ja smyygilistat mustana RAL 9005.


Yksin ei tarvitse olla sillä kissat <3 Muutama viikko takaperin tontilla vieraili isompi kissa, kun makuuhuoneen ikkunasta näin ilveksen. Paria päivää myöhemmin lintulaudalla vieraili lumikko. Onneksi täällä on ilvekselle kauriita ja jäniksiä niin paljon, että kissat saa luultavammin olla rauhassa.


Yläkerran kylppäri edistyy ja vedeneristeen kuivumista odotellessa oli pakko päästä vähän kokeilemaan uutta akulla toimivaa viimeistelynaulainta ja laittaa pari listaa paikoilleen.



Kannustalon näin-kasaat-itse-talosi-ohjekirja olisi kovasti neuvonut laittamaan ovi-ja ikkunalistat toisin päin, mutta se ei oikein meidän makuun niin päin toiminut ja nyt ovat siis väärin päin. Tosin minulta jos kysyy niin ohjeessa on virhe ja ne ovat siinä väärin päin. Makuasioita nämä varmasti....


Niin hienot!


Sitten kuivui vedeneriste ja kylppärin lattian laatoitus alkoi. Ensimmäinen rivi meni taas tapellessa ja maristessa, mutta sitten alkoi sujua. Lattiasta tuli omasta mielestäni todella hieno!




Sitten vielä viimeinen rivi seinälaattaa paikoilleen ja kynnyksen teko ja tässä huoneessa on laatat paikoillaan. Saumausta vaille vamis. Tuli niin hieno!!!



Kynnystäkään ei juuri kuvista huomaa. Kylppäriin tehtiin laatasta ja laattalistasta kynnys.



Toinen spesiaalitilaus tuli myös nimittäin mittatilaus keittiön tasot. Vahatut tammitasot. Nähinkin rakastuin heti. Ovat niin hienot!! Pakkohan niitä oli heti mallata pakoilleen...



Nämä kaikki saimme aikaan kahden viikon aikana:
  • Listoituksen aloittamisen
  • Yläkerran kylppärin lattian vedeneristäminen
  • Yläkerran lattian laatoitus
  • Yläkerran kylppärin viimeisten seinälaattojen laatoitus
  • Makuuhuoneen seinien uudelleen maalaus.
  • Tammitasot kotio

- Heidi

1 kommentti:

  1. Mahtavan näköiset keittiötasot, hieno valinta! Voin uskoa, että Harmony mustana ei oikein toimi. Meillä on Harmonya valkoisena, ja sitä pystyy varovasti pyyhkimään. Laitettiin harmonya vain makkareihin, ja kaikkialla muualla on muistaakseni remontti-Ässää, jonka pitäisi kestää vähän paremmin, ja onkin kestänyt. Elämisen jälkiä toki väistämättä tulee.. listat tekee ilmeelle paljon, tulee jotenkin viimeistellympää. Kohtahan te saatte vesikalusteet paikalleen, kun märkätilat alkaa olla valmiina niitä varten. Nämä vikat hommat on varmasti siinä mielessä kivoja, että melkeinpä kaikki on näkyvää työtä ja selvästi tekee kotia valmiimmaksi.

    VastaaPoista