Kaikkia taitaa kiinnostaa oman asuinympäristönsä, tonttinsa, tilansa tai talonsa historia jollain tavalla. Minulle tonttimme on sijainnut mökkitien varressa ja paikka on sinällään ollut tuttu pienestä piten. Kuitenkin kävelin ja tutustuin paikkaan vasta sillon kun kävimme tonttia ensimmäisen kerran katsomassa.
Kävelimme kevättalvella 2015 tonttia ristiin rastiin ja fiilsitelimme paikan tunnelmaa juoden termarista kuumaa kaakaota. Lumien sulettua aukesi taas uusi maisema, hurjan kaunis. Kävelimme läpi lähimetsää. Pihatiemme jatkuu tonttimme läpi takametsään päättyen suohon. Ihmettelin jo silloin tien pinnasta ja reunoilta nousevia tiiliä. Onko joku tosiaan haudannut roskansa metsään...?
Tulevan pihamme reunoja kiertää ruostunut piikkilanka, löytyi sitä ihan keräkin unohdettuna kiven päältä, sammaleen alta.
Naapureita on jouduttu kuulemaan pariinkin kertaan projektin alussa ja he ovat kertoneet historiaa ja tarinoita alueesta ja rakennuspaikastamme. Alue on rakentunut ja muodostunut Karjalasta sotaa pakoon lähteneiden perheiden toimesta. Tonttimme on muinoin toiminut eläinhakana lehmille ja hevosille.
Tiehen upotetut tiilet ovat tonttimme laitamilta puretusta talosta, Kopran-tilasta. Keuhkotauti eli tuberkuloosi oli vienyt talon isännän ja pojan. Taloa ei jääty asuttamaan ja maat oli myyty naapurille, joka oli talon purkanut ja antanut tontin metsittyä. Tässä on kunnon ainekset kummitustarinaan.
Jos joku olisi kertonut minulle 10-vuotta sitten, kun pakkasin kamani ostoskärryyn Finsbury Parkissa Lontoossa ja tein muuttoa kämpästä toiseen, että minä, rähjäinen irokeesipäinen punkkariprinsessa tulen rakentamaan ja muuttamaan maalle... niin naurua, räkäistä naurua olisi vastaukseksi tullut. Nyt me muutetaan murun kanssa kotiin maalle. Vaikka veri vetääkin välillä takaisin Lontooseen pariksi päiväksi tallaamaan niitä tuttuja katuja, haistelemaan tuoksuja niin en kuitenkaan sinne takisin muuttaisi. Minä olen kotini löytänyt.
Joten terveiset täältä sille räkänokalle ostoskärryineen, hyvin sulle vielä käy. Tapaat matkasi varrella paljon ihmisiä, jotka tarinaasi värittävät ja osaa kannat sydämmessäsi mukana aina. Särjet sydämmesi monta kertaa ja särjet jonkun matkallasi, mutta....
...minä voin kertoa, että tapaat kyllä sen oikean. Sen joka vie jalat alta. Tulet olemaan onnellinen joka päivä. Niin ja tosiaan, tulet myös riisumaan pois ne platformit ja käyttämään näitä ihania turvasaappaita....Oikeesti!
- Heidi
Elämässä on just parasta se että voi mennä laidasta laitaan, pääasia että viihtyy just siinä mitä kullinkin tekee :) Ja tarinat on ihan parasta - meilläkin pengotaan ahkerasti Kytäjän kohtuu synkkää historiaa, ja kyläilijöille osoitellaan ikkunoista maisemassa näkyvät kuuluisat murhapaikat :D
VastaaPoistaTotta! Itse olen aina ollut sitä mieltä, että elämää pitää uskaltaa elää eikä katua mitään. Sekä arjesta ja pienistä asioista pitäisi osata nauttia, tällä tavoin elämä ei valu täysin ohi.
VastaaPoistaKytäjän kartanonmaita olen minäkin käynyt ihmettelemässä. Upea paikka ja sen historia on kuin suoraan kummitustarinasta. Tiesitkö, että kartanossa vieläkin roikkuu mahtavan kokoiset kattokruunut katossa?