keskiviikko 28. lokakuuta 2015

Habitare 2015

Mekin käytiin ensimmäistä kertaa Habitaressa. Huomattiin muuten, että saatiin kävellä ja ihmetellä osastoilla ihan rauhassa. Samalla tavalla rauhassa kuin rautakaupassa. Esillepanijat olivatkin kuin peurat ajovaloissa aina kun lähestyimme... 5 minuuttia väänsin erään keittiöfirman edustajan kanssa siitä, että hän suostui kertomaan heidän osastonsa tiskialtaan hinnan. "Kun tämä tiskiallas maksaa niin paljon,että...." Toinen asia josta yllätyin oli, että osasta tuotteista ei ollut saatavilla minkäänlaista esitettä. Eräältä maalifirmalta, joka kultaisia efektimaaleja kauppasi, kysyin väristä näytelappua, mutta sellaisia ei kuulemma saa. Olisin voinut kuulemma tilata heiltä värikartan omaksi 60€ hintaan. Noh, meillä jatkossakin maalataan kaikki Tikkurilan maaleilla, koska sieltä suunnalta on aina tullut hyvää palvelua.


Messujen paras osasto oli ehdottomasti Kannustaloilla. Muut mieleen jääneet olivat Smedbo,Destiny ja Drop.



Tapwellin suihku Kannustalon osastolla.

Tähän ihastuin. Kultaa ja mustaa.



Tämä Iittalan uutuus on todella kaunis. Hinta on niin suuri, että meille ei ole tulossa.

Lisää Tapwellia.

Smedbo.

ihana tuoli.

Ja messutuliaiset antiikkipuolelta. Ruotsista.

Noille taustoille pitää tehdä jotain, ovat liian mökkimäiset.


Messuilla meillä kului aikaa viisi tuntia ja kaiken kaikkiaan meillä oli hauskaa. Saas nähdä mennäänkö ensi vuonna.


                                                              -Heidi

2 kommenttia:

  1. Vinkkinä pääkalloille: kannattaa kysäistä paikalliselta puusepältä että tekee noille hieman modernimmat taustat. Toki jos täältä löytyy sopiva niin ovat itse asiassa yllättävn edullisiakin: https://varuste.net/Taustalevyt?_tr=8624 - joku kiiltävällä mustalla maalattu voisi olla makee? Tai kultainen :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paikallisessa Puuilossa hipeltelinkin jo vastaavia taustoja! Ovat tosin tuolla varuste.netissä edullisempia,hmm. Musta voisi olla hyvä, tuo luun värit hyvin esille. Kiitos taas vinkistä :D

      Poista